torstai 6. elokuuta 2020

Kråkskär 17.7-18.7.2020 -Ensimmäinen yö Atollissa!

Kråkskär on ensimmäinen paikka missä yövyimme Atollin kanssa.
(Kirjoitan varmasti jatkossakin hieman jälkijunassa blogia, sillä tämä vaatii yllättävän paljon aikaa).

Kråkskär on samalla kaukaisin paikka, missä olen itse käynyt Saaristomerellä . Vähän jännitti, että millaista on olla "niin kaukana". Miten veneessä saa nukuttua ja toimiiko hella kunnolla?

Kråkskär (ja matka sinne) oli kuitenkin kokonaisuudessaan kokemus, jonka kautta opin ymmärtämään, että miksi veneily on niin hieno harrastus. Kaikki alkaa kotilaiturista, reittisuunnitelmasta, kassien ja nyssyjen raahaamisesta veneeseen. Keskeistä on myös kapteenin tekemät veneen tankkaukset ja huollot edeltävästi.

Kun lopulta perille pääsee, alkaa jännitys siitä, mihin veneen saa kiinnitettyä ja miten ylipäänsä koko rantautuminen sujuu (mäsäytin jalkani kalliolle siten jalkaa särki koko viikonlopun ja mustelma tuli kahteen varpaaseen).

Tässä kuva pohjoisrannalta, jonne rantauduimme yöksi.  Tällä kertaa se oli  tuuleton puoli ja siellä nukuimme hyvin! Vieressä purjevene perhe Helsingistä.


Kråkskär on retkisatama, eli siellä on kiinnityspaikat kalliossa (lounais- ja pohjoisrannat), saaressa vessa (oli todella siisti), sekä kiva nuotiopaikka kallioilla. Saarella on itseasiassa myös sauna, joka oli hyvässä kunnossa, mutta ei oikein tiedetty,  saako sitä tuosta vaan käyttää.


Saari on hyvin tunnelmallinen, se johtuu ehkä erityisesti saaressa seisovasta torpasta. Varsinkin kun myöhään kesäyössä hiipii sen ohi, alkoi mielikuvitus lentämään toden teolla. Saaressa on asuttu vielä n. 50-60 vuotta sitten.


Mitä sitten teimme saarella? Kävelimme ympäriinsä, perehdyimme torpan historiaan, ihastelimme luontoa, tutustuimme naapuriveneen väkeen.

Tämä on paikka, jonne tulemme vielä varmasti uudestaan <3




Ps. Kaikki meni tosi hyvin, kaikilta osin. Hermotkaan ei mennyt kapteeniin ja toisin päin. Ainakaan siten, ettei seuraava reissu onnistuisi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti